Tuijotan roiskeita kaakeleissa ja etsin vastauksia.

Unelmoin selkeistä linjoista ja tasaisesta, kevyestä aaltokuviosta. Yritän piirtää suoran viivan, mutta siitä tulee jotain muuta. Se töksähtää, suttaantuu ja siirtyilee odottamattomasti. Työhuoneella käden epävakaa liike ja materiaalien arvaamattomuus muuttuvat merkityksiksi ja arvoituksiksi – toisin kuin vessassa. Paperi kastuu, kuivuu ja muuttaa olomuotoaan. Viiva ei pysy kasassa, eikä neliö paikallaan. Tahra alkaa kasvaa ja hakee ulospääsyä. Ruutujen välillä tapahtuu yllättäen jotain, mikä muistuttaa kerronnallisuutta, mutta ei lupaa jatkoa. Kuin äkkinäinen mielialan muutos tai liian pitkien päiväunien jälkeinen harhanäky.

Olen työstänyt vessapaperia. Se on halpa ja monipuolinen materiaali. Saatavana valkoisena, vaaleankellertävänä ja harmaana. Kuivana se on pehmeä, mutta jämäkkä, märkänä muuttuu muhjuksi. Kevyesti kostutettuna se on melkein läpinäkyvä ja seinään kiinnitettäessä paljastaa alla olevan pinnan ja kuviot, mutta rypistyy kuivuessaan kovaksi ja rapisevaksi. Piirustuspaperina se on anteeksiantamaton. Kaikki näyttelyn teokset on tehty vessapaperilla, hiilellä ja valkaisuaineella suoraan näyttelytilaan.

Kiitos Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto.

MUU ry järjestää Helsinki Art Walk -tapahtuman, joka aloittaa Kaapelilta sunnuntaina 1.12. klo 13.30. Minäkin silloin paikalla. Tervetuloa!